keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Baileysmousse

Heippa ihanat lukijani.
Pahoittelen blogihiljaisuutta. Itselläni on ollut töissä hieman työläs ja stressaava vaihe, ja joulun tohinat ovat myös vieneet aikaa blogiltani. Jossain vaiheessa vaan oli annettava aikaa itselle, ja jätettävä blogin päivittäminen hetkeksi. Olette silti olleet paljon ajatuksissani.

Joulu minulla meni pääosin töiden merkeissä, mutta toki joulupäivänä ehdimme nauttia perheen kesken jouluherkuista. Tänään vastaanotamme vuoden 2015 vastaan ystävien kesken mökillä saunoen ja hyvistä ruuista nauttien. Jälkiruokana tarjoilen helppotekoista Baileys-suklaamoussea, jonka voi tehdä jo hyvissä ajoin etukäteen valmiiksi.



Baileys-suklaamousse (noin 8 annosta)

  • 300 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 3 dl vispikermaa
  • 200 g maitosuklaata
  • 100 g tummaa suklaata
  • 1,5 dl Baileys-kermalikööriä
pinnalle:
  • rouhittua tummaa suklaata

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Sulata suklaat mikrossa tai vesihauteessa. Lisää jäähtynyt suklaasula tuorejuustomassan joukkoon ja sekoita lopuksi sekaan kermalikööri. Sekoita tasaiseksi mousseksi, ja kaada annosmaljoihin. Koristele mousse rouhitulla tummalla suklaalla.





Pidän itse voimakkaasta kermaliköörin mausta, joten siksi Baileysia on tässä moussessa melko runsaasti. Jos taas haluat suklaan maun tulevan voimakkaammin esiin, voit vähentää kermaliköörin määrää annoksessa. Makean moussen kaveriksi voisi sopia täydellisesti kuiva kuohuviini. 

Vuosi 2014 on ollut antoisa ja onnellinen. Tästä on hyvä jatkaa uuteen vuoteen.

Toivotan kaikille teille lukijoille oikein ihanaa uuden vuoden juhlintaa, 
sekä onnea vuodelle 2015!



keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Saaristolaisleipä

Saaristolaisleipä on yksi niistä herkuista, jotka tuovat joulun tullessaan. Joulutunnelmaan virittäydyn joka vuosi siskoni kanssa valmistamalla tätä herkullista leipää joulupöytään graavikalan kanssa tarjoiltavaksi. Ja on tämä leipä sen verran hyvää, että eipä siihen oikeastaan muuta päälle tarvitsekaan kun sipaisu voita.

Tämän alla olevan reseptin suunnittelin aiemmin syksyllä ilmestyneeseen Parhaat Kotiblogit- lehteä varten. Mielestäni saaristolaisleivässä tulee olla runsaasti siemeniä ja pähkinää purutuntumaa tuomaan, sekä sopivasti makeutta. Ja mikä parasta, leivän voi tehdä hyvissä ajoin ennen joulua, sillä sen maku vain paranee vanhetessaan.





Saaristolaisleipä (3 leipää)


  • 1 l appelsiinimehua
  • 3 dl kaljamaltaita
  • 3 dl vehnäleseitä
  • 3 dl ruisjauhoja
  • 1 dl auringonkukansiemeniä
  • 1 dl rusinoita
  • 1 dl saksanpähkinöitä
  • 0,5 dl pellavansiemeniä
  • 75 g tuorehiivaa
  • 3 dl siirappia
  • 0,5 tl jauhettua neilikkaa
  • 1 rkl suolaa
  • 8,5 dl vehnäjauhoja
voiteluun:
  •  ½ dl vettä
  • 2 rkl siirappia
vuuan pohjalle:
  • auringonkukansiemeniä
  • pellavansiemeniä

Sekoita mehun joukkoon kaljamaltaat, leseet, ruijauhot, pieneksi pilkotut pähkinät ja siemenet. Anna seistä puoli tuntia huoneenlämmössä pari kertaa seosta sekoittaen. Lämmitä seos käden lämpöiseksi ja lisää joukkoon hiiva, siirappi, mausteet ja vehnäjauhot. Levitä litran vetoisten vuokien (3 kpl) pohjalle auringonkukan- ja pellavansiemeniä niin, että pohja juuri ja juuri peittyy. Kaada taikina vuokiin, peitä liinalla ja anna kohota tunnin verran. Paista leipiä uunin alatasolla 175 asteessa tunnin ajan. Valele leivät siirappivedellä puolessa välissä paistoa. Jäähdytä leivät vuuissa ja irroita.